Opintojen suoritusjärjestys

Liiketalouden koulutusohjelman opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS). Jos opiskelijalla on aikaisempia opintoja, jotka voidaan lukea hyväksi, hänen on laadittava puolen vuoden kuluessa opintojen aloittamisesta niitä koskeva korvaavien suoritusten hakemus. Yleensä korvaavina opintoina voidaan hyväksyä muissa ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa suoritetut opinnot. Korvaavia opintoja koskevaa neuvontaa saa perehdyttämistilaisuuksissa sekä opinto-ohjaajilta. Korvatut opintosuoritukset opiskelija merkitsee myös henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan.

Henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan tulevat kaikki pakolliset opinnot. Pakollisten opintojen lisäksi opiskelija merkitsee opiskelusuunnitelmaan mitä vaihtoehtoisia ammattiopintoja (ASO), ammatillisia kieliopintoja ja vapaasti valittavia opintoja hän aikoo suorittaa. Opiskelija suunnittelee millä lukukaudella hän mitäkin opintoja suorittaa ottaen huomioon suositeltavan suoritusjärjestyksen.

Opinnot on ryhmitelty lukukausittain. Kullekin ryhmälle laaditaan lukukausittain lukujärjestykset, joita noudattamalla opinnot etenevät normiajassa. 

Opintojaksokuvauksien edeltävyysehdot perustuvat suositeltavaan suoritusjärjestykseen. Suoritusjärjestys on suositus, ei pakottava määräys. Lähtökohtana on kuitenkin, että perusopinnot suoritetaan ennen ammattiopintoja.

Liiketalouden koulutusohjelma HELI, tradenomin tutkinto, opetussuunnitelma HELI09, aikuiset Tunnus Opinto-pisteet
1. VUOSI: 1.-2. lukukausi: Liiketoiminnan perusteiden ymmärtäminen ja analysointi - opiskelijan oppimis- ja kehittymistavoitteiden muotoutuminen


1. lukukausi
27


Englannin tasokoe
0


Ruotsin tasokoe
0


Juridiikan perusteet LAW1LH001 3


Yritysviestinnän perusteet* COM1LH001 3


Yrittäjyys ja yritystoiminta (*projektityö yrityskuvaus) BUS1LH001 6


Tietojenkäsittely* TOO1LH001 6


Ammatillinen kasvu LEA1LH001 3


Liike-elämän matematiikka 1 MAT1LH001 3


Business English ENG1LH002 3


Lisäksi pakollinen / suositeltava opintojakso



English Brush-Up ENG8LH001 (+ 3)


Matematiikan johdantokurssi MAT8LH001 (+ 3)

2. lukukausi
27


Kansantalouden perusteet ECO1LH001 3


Markkinoinnin ja myynnin perusteet (**projektityö SWOT-analyysi) MAR1LH001 6


Kirjanpito, tilinpäätös ja verotus** ACC1LH001 6


Menestyvä työyhteisö** LEA1LH002 6


Kestävä kehitys ja vastuullinen liiketoiminta CSR1LH001 3


Toinen vieraskieli
3


Lisäksi



Träna strukturer SWE8LH001 (+ 3)
2. VUOSI: 3.-4. lukukausi: Liiketoiminnan kehittäminen ja kansainvälistäminen - opiskelijan ammatti-identiteetin rakentuminen


3. lukukausi
24


Svenska för arbetslivet SWE1LH002 6


Toiminnan ohjaus LOG2LH002 3


Logistiikka LOG2LH001 3


Asiakkuuksien hallinta MAR2LH001 3


Sisäinen laskentatoimi ACC2LH002 3


Yritystoiminnan rahoitus FIE2LH001 3


Liike-elämän matematiikka 2 MAT2LH001 3


(Ammatillisesti suuntautunut vieras kieli)
3

4. lukukausi
27


Neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot COM2LH001 3


Yritysjuridiikka LAW2LH001 3


Tilastolliset menetelmät MET2LH001 3


International Business IBU2LH001 3


Cross-Cultural Management IBU2LH002 3


English for International Business ENG2LH001 3


International Economics IBU2LH003 3


Työhyvinvointi LEA2LH002 3


Aloittavan yrityksen liiketoiminnan suunnittelu BUS2LH001 3


(Ammatillisesti suuntautunut vieras kieli)
3
3. VUOSI: 5.-6. lukukausi: Erityisosaaminen valitulla alueella -
opiskelijan asiantuntijuuden ja esimiesvalmiuksien kehittyminen



5. ja 6. lukukausi
60


ASO moduulit A, B ja A/B/C



vapaasti valittavia

4. VUOSI: 7. lukukausi: Liiketoimintaosaamisen syventäminen – opiskelijan ammattitaidon vahvistuminen


7. lukukausi
39


vapaasti valittavia opintoja



Työharjoittelu PLA6LH001


Opinnäytetyö THE7LH001

 

Tasokokeet

Tasokokeet ovat 0 opintopistettä ja kaikille pakollisia. Tasokokeet suoritetaan orientaatiopäivien aikana englannista, ruotsista ja matematiikasta. Tasokokeiden perusteella voidaan määrittää opiskelijan osaamisen taso ja ohjata hänet oikeille opintojaksoille. MIkäli opiskelija ei läpäise ruotsin tasokoetta, hänen on suoritettava Träna strukturer -opintojakso. Mikäli opiskelija ei läpäise englannin tasokoetta, hänen on suositeltavaa suorittaa English Brush-up -opintojakso. Mikäli opiskelija ei läpäise matematiikan tasokoetta, hänen on suositeltavaa suorittaa Matematiikan johdantokurssi.

Tehdyt toimenpiteet