Työpaikkaohjaajan tehtävät
Työpaikkaohjaajien rooli oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa
Oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa suurin osa oppimisesta tapahtuu työpaikalla, tässä koulutuksessa 80 % oppimisesta. Työstä oppimista ohjaa tässä ohjelmassa sekä työpaikalta tuleva työpaikkaohjaaja että korkeakoulusta tuleva asiantuntijaohjaaja. Opiskelijoiden tulee nimetä työpaikkaohjaaja jo hakuvaiheessa. Työpaikkaohjaaja voi olla esimies, kollega, hallituksen puheenjohtaja tai vertainen toisesta yrityksestä. Tarvittaessa korkeakoulu avustaa työpaikkaohjaajan löytämisessä. Työpaikkaohjaajalta ei edellytetä korkeakoulututkintoa, mutta aikaa ohjaukseen tulisi olla.
Työpaikkaohjaajille järjestetään perehdytystilaisuus. Perehdytyksessä tutustutaan opiskeluohjelmaan, osaamistavoitteisiin ja työpaikkaohjaajan tehtäviin. Työpaikkaohjaajan osallistuminen perehdytykseen on pakollista ja opiskelijan osallistumisen edellytys. Työpaikkaohjaajilla on tapaaminen jokaisen modulin alussa, jolloin käydään läpi ko. modulin osaamistavoitteet, lähopetuksen sisältö sekä oppimistehtävä. Tapaamisissa työpaikkaohjaajilla on mahdollisuus vertaisoppimiseen ja verkostoitumiseen.
Koulutuksen aikana osallistujan työpaikalla järjestetään vähintään kolme nk. ohjauskokousta, jossa ovat läsnä osallistuja, osallistujan työpaikkaohjaaja sekä korkeakoulun asiantuntijaohjaaja. Tämän lisäksi osallistujan ja työpaikkaohjaajan tulisi tavata säännöllisesti koulutuksen aikana.
Työpaikkaohjaajan tehtäviä korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa:
1) Osallistuu korkeakoulun työpaikkaohjaajille järjestämiin tapaamisiin
2) Tuo mukanaan opiskelijan työpaikan keskeiset tarpeet ja tavoitteet koulutukselle
3) Neuvottelee opiskelijan ja korkeakoulun ohjaajan kanssa opiskelijan tavoitteista ja osallistuu opiskelijan henkilökohtaisen kehittämissuunnitelman rakentamiseen
4) Toimii opiskelijan tukena työpaikalla sekä madaltaa mahdollisia opiskelun esteitä
5) Ohjaa opiskelijan kehittämistyötä työpaikan tarpeiden näkökulmista
6) Osallistuu opiskelijan osaamisen arviointiin


