Hakeminen

Haku Kasvuyrityksen johtaminen (30 op) -korkeakoulutettujen oppisopimustyyppiseen täydennyskoulutukseen

Kuka voi osallistua?

Koulutus on tarkoitettu pienten ja keskisuurten kasvuyritysten johtotehtävissä toimiville henkilöille. Osallistujalla tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto (vähintään amk-tutkinto) ja tahto lähteä kehittämään itseään johtamisessa sekä yritystä kohti kasvua. Joissakin tapauksissa osallistujaksi voidaan hyväksyä soveltuvan toisen asteen tutkinnon suorittanut. Tällöin edellytetään vankkaa työkokemusta vastaavista tehtävistä. Huomaathan, että sinun tulee olla työsuhteessa yritykseen ja/tai sen omistaja tai osakas. Oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suorittaminen esimerkiksi vuorottelu-, opinto-, tai vanhempainvapaalla voi olla hankalaa, koska koulutuksessa 80 % on työssä oppimista. Koulutusta voidaan tarvittaessa räätälöidä ja tehdä sinulle erillisjärjestelyjä mikäli olisit esimerkiksi vanhempainvapaalla vain osan aikaa koulutuksen kestosta. Otathan yhteyttä, mikäli sinulla on kysyttävää.

Koulutuksen esite (napauta linkkiä).

Haku vuonna 2012 alkavaan ohjelmaan

TIEDOT HAKEMISESTA VUONNA 2012 MAHDOLLISESTI ALKAVAAN KOULUTUKSEEN TULEVAT NÄILLE SIVUILLE KEVÄÄN AIKANA.

1.  Täytä sähköinen hakulomake, joka löytyy Internet-osoitteesta:

 2.  Hakulomakkeen lisäksi lähetä esimiehesi allekirjoittama vapaamuotoinen suositus sähköpostitse tai postitse hakuajan loppuun mennessä. Suosituskirjeestä tulee käydä ilmi, miksi sinut pitäisi valita mukaan koulutukseen ja miten yritys tukee sinua koulutuksen suorittamisessa. Postita suositus xx.xx.2012 mennessä osoitteeseen: HAAGA-HELIA amk, Katriina Haverinen, Ratapihantie 13, 00520 Helsinki tai sähköpostilla opso(at)haaga-helia.fi

Voit tutustua hakulomakkeen kysymyksiin etukäteen täällä
. Huom! Älä täytä pdf-lomaketta, vaan lomake täytetään ylläolevan linkin kautta. Kaikkia hakulomakkeessa annettuja tietoja käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Täytä lomake huolellisesti ja paina lopuksi Lähetä -painiketta.
Mikäli sinulla on kysymyksiä tai ongelmia hakemiseen liittyen, otathan yhteyttä: kehittämisasiantuntija Katriina Haverinen, p. 050 515 0543 tai katriina.haverinen (at) haaga-helia.fi

Miten valinta tapahtuu?

Koulutukseen valitaan 35 opiskelijaa. Valinta tapahtuu hakemusten perusteella. Lisäksi hakija voidaan tarvittaessa haastatella tai pyytää lisätietoja hakijasta tai yrityksestä suosituskirjeen allekirjoittaneelta esimieheltä.

Valinnassa otetaan huomioon hakijan kehitystarpeet ja -mahdollisuudet, yrityksen kasvupotentiaali sekä hakijan ja yrityksen sitoutuminen koulutukseen. xx.xx. mennessä hakeneille ilmoitetaan valinnoista kirjallisesti viimeistään xx.xx.2012. Hakeneille ilmoitetaan valinnoista viimeistään xx.xx.2012.

 

Tehdyt toimenpiteet