Olet täällä

Tulevaisuuden tietoasiantuntija

Tulevaisuuden tietoasiantuntija

Tulevaisuuden tietoasiantuntija 15.9.2017 – 6.4.2018 (12 LÄHIPÄIVÄÄ, 15 OP)

TIETOJOHTAMISEN OSAAJAKSI ’TIETOASIANTUNTIJA’ -KOULUTUKSELLA

Tietoperusteinen arvonluonti ja tiedolla johtaminen sekä tietopääoman kehittäminen ovat innovatiivisen ja menestyvän liiketoiminnan edellytyksiä. Tietotekniikan monipuolinen kehittyminen ja sen myötä syntynyt laaja digitalisaatio ovat muuttaneet käsitystämme liiketoiminnan mahdollisuuksista ja avanneet uusia visioita johtamiseen. Kaiken kehittämisen taustalla on kuitenkin moniulotteisen informaation hallinta, jota osaava henkilöstö hankkii, luo ja jakaa osana oppivan organisaation toimintaa.

Organisaatio tarvitsee tietoasiantuntijoita, joiden tehtäviin kuuluu mm. tiedon hankinta-, luomis- ja jakamisprosessien kehittäminen, BigDatan moninainen tiedonlouhinta ja analysointi sekä johdon ja työntekijöiden valmentaminen ja tuki tietomassojen käsittelyssä. Toimintaympäristön uusista mahdollisuuksista myös sosiaalisen median strategian kehittäminen ja hyödyntäminen ovat tärkeitä tekijöitä. Lisäksi henkilöstö- ja tietotilinpäätösten kehittäminen luovat merkittävää lisäarvoa liiketoiminnan kehittämiselle. Yrityksen haasteina ovat myös lainsäädännön edellyttämän kattavan tietosuojan ja tietoturvan kehittäminen ja ylläpito sekä salassapitovelvollisuuksien ja immateriaalioikeuksien määrittely.
 
Haaga-Helia amk ja Tietojohtaminen ry ovat vastanneet näihin haasteisiin ’Tulevaisuuden tietoasiantuntija´ -koulutuksen avulla, joka toteutetaan Haaga-Helian Pasilan kampuksella Helsingissä. Koulutus tehdään monimuotototeutuksena, jossa vaihtelevat tietojohtamisen teoriat ja käytänteet sekä yritysvierailuluennot ja niiden reflektointi. Erittäin monipuolisen ja laajahkon koulutuksen aikana osallistujat tekevät ohjatusti yrityksilleen myös tietojohtamiseen liittyvän kehittämisprojektin.  

- Koulutus toteutetaan jo kolmatta kertaa ja saadut palautteet ovat olleet erittäin hyviä. Osallistujia on ollut yrityksistä ja julkishallinnosta, ovathan tiedolla johtamisen haasteet paljolti saman tyyppisiä. Osallistujat ovat kehittäneet yritystensä tietojohtamiseen liittyviä käytänteitä ja saaneet jopa jatkotutkimusideoita, toteaa koulutuksen ohjaaja ja johtamisen yliopettaja FT Martin Stenberg, joka on tehnyt väitöskirjan Tietopääoman kehittämisestä ja lisensiaattitutkimuksen Tietoyhteiskunnan osaamistarpeista. Luennoitsijoina on muitakin alan huippuosaajia ja kokeneita kouluttaja sekä lukuisia yritysvierailijoita.   

Koulutuksen tavoitteena on luoda osallistujille valmiuksia monimuotoiseen tiedon hankintaan, mallintamiseen ja analysointiin sekä antaa laaja käsitys tietojohtamisesta ja tietopääoman merkityksestä liiketoiminnan tukemisessa ja kehittämisessä. Tiedolla johtamiseen ja tietostrategian kehittämiseen tutustutaan teorian sekä käytäntöjen avulla. Lisäksi osallistujat saavat syvällisen käsityksen moniulotteisen informaation tasoista, talletusalustoista ja niiden kehittämisestä sekä organisaation tärkeimmistä sisäisistä ja ulkoisista tietolähteistä. Koulutuksen kautta tutustutaan myös elektronisiin tietokantoihin ja niiden käyttöön sekä sosiaalisen median hyödyntämiseen. Muutos- ja kehittämishankkeisiin tutustutaan projektijohtamisen ja tietojärjestelmien hankintaprojektien kautta. Koulutus toteutetaan monimuotoisesti elektronista oppimisalustaa hyödyntäen (Moodle). Koulutuksen suoritteet arvioidaan ja niitä voidaan soveltuvin osin hyödyntää Haaga-Helian tutkintokoulutuksen osana.

Koulutuksen alustava aikataulu 15.9.2017 – 6.4.2018

1. päivä, 15.9.2017:
Tietoyhteiskunta, organisaation tietoprosessit ja tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa

2. - 3. päivä, 6. – 7.10.2017: Kehittämishankkeen määrittely ja projektointi

4. päivä, 27.10.2017: Organisaation sisäiset ja ulkoiset viestintätavat

5. päivä, 17.11.2017: Tietosuojalainsäädäntö-, tekijänoikeudet ja oikeus tietoon

6. päivä, 15.12.2017: Tietoarkkitehtuuri ja yrityksen tietoturva

7. päivä, 16.12.2017: Tiedon analysointi ja hyödyntäminen

8. ja 9. Päivä, 12. - 13.1.2018: Sosiaalinen media ilmiönä ja Some -strategian luonti

10. päivä, 2.2.2018: Tietojohtaminen ja tietotilinpäätös

11. päivä, 2.3.2018: Tietojohtamiseen liittyvien koulutusteemojen analyysi

12. Päivä, 6.4.2018: Loppuseminaari, kehittämishankkeiden esittäminen ja opponointi.

Koulutuksen kokonaishinta on 2900e (+ alv 24 %).

Lisätietoa:

www.tietoasiantuntijat.fi ja www.haaga-helia.fi, martin.stenberg@haaga-helia.fi sekä ilmoittautumiset: https://www.webropolsurveys.com/S/45B939D5FB8C4301.par

Aika: 15.9.2017 – 6.4.2018

Ilmoittautumiset : https://www.webropolsurveys.com/S/45B939D5FB8C4301.par

Lisätietoja: www.tietojohtaminen.com. ja martin.stenberg@haaga-helia.fi.