Raija Julkunen: "Uusi työ – tarua vai totta?"
Avoin tilaisuus työn muutoksesta.
Dosentti Raija Julkunen, Jyväskylän yliopisto
Aika: Tiistai 18.11.2008 klo 12.00-14.00
Työ tuntuu olevan alituisessa murroksessa. Muutaman viime vuosikymmen muutosta luonnehditaan esimerkiksi siirtymäksi teollisesta jälkiteolliseen ja informationaaliseen, säännellystä sääntelemättömään, turvatusta hauraaseen ja epävarmaan, fordistisesta jälkifordistiseen, byrokraattisesta jälkibyrokraattiseen, ruumiillisesta kognitiivis-affektiiviseen tai vain vanhasta uuteen työhön. “Uusi” vaihtaa sisältöä aina vuosikymmenten mukaan, mutta tällä hetkellä “uuden työn” iskusanoja ovat tietoistunut, affektiivinen, verkostoituva, kommunikoiva, joustava, liikkuva ja prekaari työ.
Raija Julkunen on kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen palannut työprosessiteorian ydinkysymyksiin. 1980-luvulla näkyvissä ollut kansainvälistyvä, jälkifordistinen finanssi- ja joustokapitalismi elää nyt huippuaan. Työn maisema on hyvin toisenlainen kuin 1970-luvulla. Julkusen kohteena kaksikymmentä vuotta sitten oli teollisuustyö. Nykyisen tietotalouden kysymää taitoa ja osaamista ei voi objektivoida koneisiin ja valmiisiin sääntöihin. Tämän ajan johtamis- ja organisaatio-opit pyrkivät ottamaan käyttöön työntekijöiden älyn, tunteet, aloitteellisuuden, vastuullisuuden ja kommunikaatiokyvyn.
Vapaa pääsy
Tilaisuuden järjestää HAAGA-HELIAn ammatillinen opettajakorkeakoulu.
http://www.haaga-helia.fi/fi/ammatillinenopettajakorkeakoulu



