You are here

Yrittäjyysosaamisen AHOT

Yrittäjyysosaamisen AHOT

Yrittäjyysosaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) ja yrittäjyysosaamista kerryttävän työskentelyn opinnollistaminen -hanke on osa Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta – kärkihankketta.

Osahankkeen tavoitteena on koota, pilotoida, systematisoida ja mallintaa tapoja, joilla korkeakoulut voivat tunnistaa ja tunnustaa (AHOT) opiskelijoiden yrittäjyysosaamista sekä opinnollistaa opintojen aikaista työtä tai muuta sellaista työskentelyä, joka kerryttää yrittäjyysosaamista. Osahankkeessa kartoitetaan korkeakoulujen ja eri koulutusasteiden parhaat käytännöt sekä kansallisesti että kansainvälisesti sekä tuotetaan niiden pohjalta suosituksia. Osallistuvat korkeakoulut pilotoivat uusia toimintatapoja parhaiden käytäntöjen suositusten pohjilta omilla koulutusaloillaan. Osahankkeen myötä rakennetaan kansallinen yrittäjyysosaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen sekä yrittäjyystaitoja kerryttävän työskentelyn opinnollistamiseen ohjaava digitaalinen työkalu, joka toteutetaan kolmella kielellä (suomi, ruotsi, englanti).

Kesto: 1.8.2018 – 31.12.2020
Yhteyshenkilö HHssa: Tarja Römer-Paakkanen
Kumppanit: Turun yliopisto, Åbo Akademi, Oulun yliopisto, Aalto-yliopisto, Lappeenrannan yliopisto, Turun AMK, Oulun AMK, Saimaan AMK, Haaga-Helia
Rahoittaja: OKM